Frederik

Frederik – oikealta nimeltään Ilkka Juhani Sysimetsä – tunnetaan myös lempinimellä Reetu ja hänen itse lanseeraamallaan tittelillä Junttidiskon kuningas. Jo 1960-luvulla uransa aloittanut artisti jakaa mielipiteitä. Yhtäältä hänellä on laaja fanikunta, toisaalta hänen macho-imagonsa ja pikkutuhmat juttunsa sekä lausuntonsa herättävät myös pahennusta. Se on kuitenkin selvää, että tämä pitkän linjan muusikko voidaan hyvällä syyllä listata Suomen menestyksekkäimpien ja suosituimpien artistien joukkoon.

Onneton lapsuus

Frederik syntyi vuonna 1945 Helsingissä. Artisti on kertonut lapsuutensa olleen vaikea: hänen isänsä oli väkivaltainen ja pahoinpiteli vaimonsa lisäksi myös poikaansa. Mainosgraafikko-isä menehtyi Frederikin ollessa vain 10-vuotias. Tämä oli kuitenkin pojalle helpotus. Lohtua poika sai musiikista ja hän aloitti uransa musiikin parissa 1960-luvulla. Aluksi Frederik soitti kosketinsoittimia: ensiksi Jim & The Beatmakers -yhtyeen riveissä ja tämän jälkeen Roostersissa.

Ensisingle ja -albumi

Mies esiintyi myös muun muassa Tapani Kansan ja Kristiina Hautalan taustayhtyeissä. Frederikin ensimmäinen single ilmestyi vuonna 1968 Anssi Savioja -taiteilijanimellä. Sinkun A-puolena oli ”Kaukana pohjoisessa” ja B-puolena kappale ”Sääli on sairautta”. Myöhemmin mies vaihtoi taiteilijanimekseen Frederik, ei sen vähempää kuin Tanskan kruununprinssin Frederickin mukaan. Hänen varsinainen läpimurtonsa tapahtui kuitenkin vasta vuonna 1970 tuolloin huippusuositun Syksyn Sävel -laulukilpailun myötä.

Frederik osallistui kisaan Kari Kuuvan tekemällä kappaleella ”Jos jotain yrittää”, joka tunnetaan paremmin nimellä ”Harva meistä on rautaa”. Frederik sijoittui kolmanneksi, kun ylivoimaisen voiton vei Irwin Goodman – josta voit lukea lisää sivustoltamme omasta artikkelista. Frederikin debyyttialbumi ”Tulin, näin ja voitin…” ilmestyi vuonna 1972 ja se sisälsi muun muassa Syksyn Sävelestä tutuksi tulleen hittikappaleen. Frederik levytti uusia kappaleita ja albumeja pitkin 1970-luvun.

Tsingis Khan myy kultaa

Ensimmäistä kultalevyään artisti sai kuitenkin odottaa aina vuoteen 1979 asti, jolloin albumi ”Tsingis Khan” ilmestyi. Miehellä oli kuitenkin myös hieman huonoa tuuria matkassa. Hänelle tarjottiin jo vuonna 1972 Kari Kuuvan säveltämää ”Daa da, daa da” -kappaletta. Frederikin levy-yhtiön johtaja oli kuitenkin kappaleen levyttämistä vastaan, sillä hän piti kappaleen sanoituksia huonoina. Näin ollen Frederik ei päässyt kappaletta levyttämään, vaan se annettiin Sammy Babitzinin esitettäväksi.

Ja kuten suomimusiikin ystävät tietävät: kyseisestä kappaleesta tuli yksi suomalaisten suosikkikappaleista. 1970-luvulla Frederikille alettiin muokkaamaan macho-imagoa, esikuvana Tom Jones. Frederik pääsi myös kiertämään ympäri maata valkoinen turbaani päässään, Sultan-kondomeja jaellen. Kondomimerkin mainoskasvo levytti myös singlen nimeltään ”Sultan supermies”. 1970-luku kääntyi uudeksi vuosikymmeneksi, josta tuli Frederikin uran kannalta varsin menestyksekäs. Albumi ”Kolmekymppinen” – joka sisälsi samannimisen hittikappaleen – ilmestyi vuonna 1980 ja myi kultaa.

Menestyksekäs 1980-luku

Vuonna 1981 Frederik osallistui Suomen Euroviisukarsintaan kappaleella ”Titanic”. Sen sävelsi Jori Sivonen ja sanoitti Raul Reiman ja kappaleen taustakuorossa kuullaan muun muassa Meiju Suvasta, Helena Lindgreniä ja Kaija Koota. Kappale oli yleisön suosikki ja sai ylivoimaisesti eniten ääniä, mutta asiantuntijaraadin mielipide ratkaisi Suomen edustajan, ja Euroviisuihin lähetettiin Riki Sorsa. Titanicista tuli kuitenkin klassikkokappale ja Frederikin seuraava albumi ”Alta pois” myi kultaa.

Frederik perusti oman levy-yhtiön, ja seuraavat levyt menestyivät jälleen erinomaisesti. ”Roadstar” myi timanttia, ”Singapore” kultaa ja ”Uhri rakkauden” timanttia. 1990-luvun alussa Frederikiltä ilmestyi muun muassa ”Killeri”-albumi, jonka sanoituksista vastasi Jaana Rinne, joka tunnetaan myös Clifters-yhtyeen kappaleiden sanoittajana. Machomies hyödynsi naisenergiaa myös tehdessään yhteistyötä 1990-luvulla varsin suositun Mascara-yhtyeen kanssa, joka tunnetaan varmasti parhaiten suositusta kappaleestaan ”Erittäin hyvä (ellei täydellinen)”.

Eläkkeelle vuonna 2020

Frederikin meno ei hyytynyt vuosituhannen vaihtuessakaan, vaan hän julkaisi useita studioalbumeita, kultaa myyneen kokoelmalevyn ja DVD:n. Mies on myös keikkaillut ahkerasti. 2020-luvun lähestyessä miehen on mieli alkaa kuitenkin viimein vetää hyvin ansaitulle eläkkeelle. Frederik on kertonut tekevänsä jäähyväiskiertueensa syksyllä 2020 ja lokakuussa 2019 julkaistun singlen ”Juodaan ja painitaan” jäävän hänen viimeiseksi levytyksekseen. Artistista on tulossa kuitenkin lähitulevaisuudessa elokuva.

Myös hänen omaelämäkertansa on tarkoitus ilmestyä vuonna 2020. Tätä teosta tullaan odottamaan innolla, sillä Frederikin uraan ja yksityiselämään on mahtunut monenlaisia värikkäitäkin käänteitä. Laulu-uransa lisäksi mies on toiminut muun muassa 1960-luvun lopulla Stump-musiikkilehden kustantajana ja toimittajana. Hän on ollut myös kahdesti eduskuntavaaliehdokkaana, ensin perussuomalaisten ja tämän jälkeen Muutos 2011:n riveissä. Mies ei kuitenkaan tullut valituksi eduskuntaan kummallakaan kertaa.

Frederikin yksityiselämästä

Frederik on ollut naimisissa kerran, toimittaja Pauliina Lunnan kanssa. Heidän liitostaan on syntynyt kaksi lasta, mutta mies itse on kertonut, että hänellä on näiden kahden tunnustetun lapsen lisäksi myös viisi ”epävirallista” lasta. Avioliittonsa jälkeen Frederik oli avoliitossa 15 vuoden ajan Riikka Itäpalon kanssa, mutta suhde päättyi eroon vuonna 2017. Frederikin ja Riikan 38 vuoden ikäero herätti jonkin verran kohua lehdistössä.

Tämä ei tosin ollut ensimmäinen kerta: Frederik on nähty vuosikymmenien varrella useasti keltaisen lehdistön otsikoissa, mitä erilaisemmista syistä. Miehen meno lienee kuitenkin rauhoittunut takavuosista, ainakin hänen oman kertomansa mukaan hän on esimerkiksi lopettanut alkoholinkäytön kokonaan vuonna 2012. Mies on myös menestynyt harrastamassaan tenniksessä, jossa hän on voittanut veteraanien SM-hopeaa. Tämä on varsin hyvä saavutus, sillä tähtilaulaja aloitti tenniksen pelaamisen vasta ollessaan 40-vuotias.