Irwin Goodman

Irwin Goodman kuuluu ehdottomasti Suomen legendaarisimpien muusikoiden joukkoon. Hän ihastutti – ja vihastutti – omaperäisellä persoonallaan, ja hänen lukemattomat kappaleensa ovat jääneet elämään miehen varhaisen poismenon jälkeenkin. Irwin Goodman syntyi Antti Yrjö Hammarberg -nimisenä vuonna 1943 Hämeenlinnassa. Tuolloin elettiin jatkosodan aikaa ja Antin isä, luutnantti Yrjö Hammarberg oli rintamalla äiti Kirstin hoitaessa lastaan yksin. Vanhemmat erosivat piakkoin sodan jälkeen, ja äidistä tuli yksinhuoltaja. Vexi Salmi, jonka kanssa Irwin toteutti musiikillisen uransa, tuli tutuksi Irwinille jo kolmivuotiaana, sillä he asuivat samalla kadulla. Myöhemmin Irwin tituleerasi Vexiä ”ehkä ainoaksi todelliseksi ystäväkseen”.

Irwinin lapsuus ja uran alkuvuodet

Irwin oli lapsena ujo, mutta hänen musikaalisuutensa näkyi jo tuolloin. Musiikkiharrastus alkoi hänen saatuaan isältään rintamalla mukana olleen kitaran. Antti Hammarberg teki ensiesiintymisensä jo viisivuotiaana Perttulan koulukodissa. Hän jatkoi harrastustaan musiikkiopiston kuorossa, josta hän kuitenkin erosi äänenmurroksen tultua.

Laulamisen ja kitaran soiton lisäksi nuorukainen kiinnostui myös pianon soitosta. Rockmusiikin ajauduttua myös Suomen perukoille, Vexi Salmi ja Irwin samastuivat lättähattuihin, jotka olivat osa 1950-luvun suomalaista nuorisokulttuuria. Lättähatut eli lättärit tunnisti pukeutumistyylistä, jonka lähtökohtana oli tumma puku, jonka housuja kavennettiin niin paljon kuin mahdollista. Takkiin lisättiin taas massiiviset olkatoppaukset.

Kokonaisuuden kruunasi leveä solmio, litistetty hattu ja hiusrasvalla taaksepäin kammattu hiustyyli. Myöhemmin nahkatakki, farkut ja teräväkärkiset nahkasaappaat, spittarit, ilmestyivät osaksi lättähattujen tyyliä. Vexi ja Irwin viettivät railakasta nuorten miesten elämää matkustellen, juopotellen ja välillä kesätöitä tehden sekä kapakoissa esiintyen. Vexin mukaan Suomesta puuttui vielä Bob Dylanin kaltainen honottavaääninen artisti, ja tämän markkinaraon myös huomioinut Juha ”Junnu” Vainio suositteli Irwiniä levy-yhtiölle. Vuodesta 1965 eteenpäin Irwin tuli tunnetuksi esikuvansa Bob Dylanin kaltaisena protestilaulajana. Irwinin keikat myivät loistavasti, vaikkakin sensuuri iski, ja esimerkiksi Työmiehen lauantai joutui saman tien esityskieltoon radiossa.

Irwinin musiikki

Alun honotusääni muuttui 1970-luvun alussa karheammaksi, ja protestilauluista siirryttiin kohti tavallisempaa iskelmämusiikkia. 1980-luvun puolesta välistä Irwinin tuotannossa painottui iskelmän yhdistäminen rockiin. Irwinin imago perustui pitkälti mielikuvaan kansanlaulajasta, joka oli paheellinen ja reteä, todellinen ”juopporenttu”. Imagolla oli tosin myös yhtymäkohtia todellisuuteen.

Irwin oli yksi ensimmäisistä kotimaisista artisteista, joka ei tyytynyt levyttämään käännöskappaleita, vaan hän sävelsi kappaleensa itse. 1980-luvun puolivälistä lähtien sävellyksistä alkoi kuitenkin vastata pääosin Kassu Halonen. Irwinin toinen korva kuuroutui, minkä vuoksi hän ei pystynyt enää säveltämään. Irwinin luottoystävä Vexi Salmi puolestaan sanoitti lähes kaikki Irwinin kappaleet.

Juuri Irwinin laulujen sanoitukset olivatkin osasyy miehen menestykseen, ne iskivät suoraan suomalaiseen mielenmaisemaan. Yleisiä teemoja olivat esimerkiksi poliitikkojen ja verotuksen sekä konservatiivisten asenteiden arvostelu, mutta myös kansan elinolosuhteiden ja tuntojen kuvailu. Lisäksi kappaleissa laulettiin usein alkoholista ja yleisestä hauskanpidosta. Irwin oli ahkera esiintyjä: parhaimmillaan hän saattoi tehdä jopa kuusi esiintymistä viikossa. Miehen ura ulottui peri neljälle vuosikymmenelle ja häneltä ilmestyi lukuisia hittikappaleita, kuten ”Ei tippa tapa”, ”Ryysyranta”, ”St. Pauli” ja ”Reeperbahn”, Las Palmas”, ”Härmäläinen perusjuntti” ja ”Rentun ruusu”, vain joitakin mainitaksemme. Irwin voitti aikoinaan huippusuositun Syksyn Sävel -laulukilpailun kahdesti.

Irwinin kamppailu alkoholin kanssa ja miehen viimeiset hetket

Irwin tunnettiin musiikillisten saavutustensa ohella melkeinpä vieläkin enemmän yksityiselämästään ja erityisesti rankasta alkoholinkäytöstään. Se ei voinut olla vaikuttamatta myös miehen työntekoon. Hän esimerkiksi vietti kaksi vuotta täysin pois julkisuudesta 1970-luvun puolessavälissä. Hän vietti tämän ajan piilotellen Tampereen Lielahdessa sijaitsevan kotinsa kellarissa alkoholin juontiin keskittyen.

Kyseisestä talosta Irwin lopulta häädettiin maksamattomien vuokrien vuoksi. Irwin hakeutui katkaisuhoitoon tehden paluun musiikkimaailmaan. Mies avioitui vuonna 1982 pitkäaikaisen naisystävänsä Riitan kanssa. Tätä ennen he olivat saaneet kaksi yhteistä lasta: tytön ja pojan. Vuonna 1988 ilmestyi Irwinin kaikkien aikojen suurin menestyslevy: Rentun ruusu.

Sitä on myyty kaiken kaikkiaan yli 125 000 kappaletta, eli tuplaplatinalevyn verran. Tämän jälkeen Irwiniltä ehti ilmestyä vielä kolme albumia. Mies menehtyi vain 47-vuotiaana vuonna 1991 hänen ollessaan matkalla Viipurista Haminaan. Artistin oli pitänyt esiintyä Viipurissa harjannostajaisissa, mutta hän oli herännyt esiintymistä edeltävänä yönä koviin rintakipuihin ja hengenahdistukseen.

Irwinin hätääntyneet ystävät lähtivät kuljettamaan huonovointista miestä Suomen puolelle hoitoon. He joutuivat kuitenkin Venäjän tullissa tehotarkastukseen, mikä viivytti matkaa. Haminan sairaalassa Irwin pääsi välittömästi hoidettavaksi, mutta elvytyksestä huolimatta miestä ei saatu enää pelastettua. Kuolinsyyksi paljastui sydämen sepelvaltimoiden kovettumatauti; alkoholia ei verestä löytynyt.

Irwinin muistoksi

Onneksi Irwinin musiikki elää edelleen ja miehen kappaleita päästään kuulemaan hänen lukuisista studioalbumeistaan ja kokoelmalevyistään. Kaikki artistin levyt on julkaistu jälkikäteen myös cd:nä, sillä suuri osa niistä ilmestyi vinyylilevyaikakautena. Useammatkin artistit ovat levyttäneet Irwinin kappaleita covereina. Lisäksi Irwinistä on tehty vuonna 1984 Pekka Parikan ohjaama neliosainen tv-sarja ”Kivisydän” ja vuonna 2001 ilmestynyt elokuva ”Rentun Ruusu”. Elokuvan ohjasi ja käsikirjoitti Timo Koivusalo, ja sen pääosissa nähdään Martti Suosalo Irwininä ja Ilkka Koivusalo Vexi Salmena. Elokuva oli ilmestymisvuonnaan vuoden katsotuin kotimainen elokuva ja se palkittiin myös Jussi-patsaalla vuoden parhaana elokuvana.