Paula Koivuniemi

Paula Koivuniemi on erittäin tunnettu laulaja Suomessa ja kuuluu suomalaisen iskelmämusiikin kuunnelluimpiin artisteihin. Paula Koivuniemen musiikki on kuulunut suomalaisten suosikkeihin jo 1960-luvulta alkaen. Hänen tunnetuimpiin kappaleisiinsa kuuluvat muun muassa ”Aikuinen nainen”, ”Kun kuuntelen Tomppaa” ja ”Tummat silmät, ruskea tukka”.

Paula Koivuniemen musiikkia leimaa hänen ainutlaatuinen matala ja käheä äänensä sekä lavakarismansa. Hän on erittäin menestynyt muusikko, joka on saanut uransa aikana 13 kultalevyä ja yhden platina- sekä tuplaplatinalevyn. Omien levyjensä lisäksi vuoden 2000 Paulan sekä useiden muiden artistien musiikkia sisältävä ”Leidit levyllä” -albumia myytiin kultalevyyn oikeuttava määrä.

Paula Koivuniemi teki läpimurron nuorena

Paula koivuniemi harrasti laulamista jo hyvin nuorena, mutta hänen varsinainen musiikkiuransa alkoi 1960-luvun puolen välin aikoihin, kun levymoguli Toivo Kärki antoi hänen levyttää kappaleen ”Perhonen”. Paulan musiikkiuran läpimurto tapahtui pian hänen uransa alkamisen jälkeen tämän vuonna 1966 julkaistun kappaleen myötä. Paula Koivuniemi oli uransa alkaessa hyvin nuori; debyyttiä levyttäessään hän oli vasta 19-vuotias. Kappaleesta tuli erittäin tunnettu hitti, jota seurasivat myöhemmin ilmestyneet menestysiskelmät, kuten vuoden 1968 ”Jos helmiä kyyneleet ois” ja pari vuotta myöhemmin julkaistu ”Aigeianmeren laulu”. 1970-luvulla Paula levytti eri tyylisiä kappaleita, mutta samanlaisia menestyshittejä ei tullut. Hän olikin tuolloin aikeissa lopettaa uransa.

1970-luvun lopulla Paula toimi levytuottaja Jori Sivosen kanssa, ja ”Kapteeni Aika” alkoi soida radiossa. Pian vuonna 1978 Paula sijoittui kolmanneksi Syksyn sävelessä kappaleella ”Sua vasten aina painautuisin”. Hänen uransa oli nousukiidossa 1980-luvulla, ja hänen tuottajakseen vaihtui Esa Nieminen kahden vuosikymmenen ajaksi. Vuonna 1980 julkaistiin ”Vie minut pois”, joka ylitti timanttilevyn rajan. Levyn singlenä julkaistut ”Tummat silmät, ruskea tukka” ja ”Romantiikkaa” olivat suuria menestyksiä, ja ne olivat vain lähtölaukaus alkaneelle menestyskappaleiden täyttäneelle vuosikymmenelle. Paula Koivuniemi sai 1980-luvulla yhdeksän kultalevyä ja yhden timanttilevyn sekä voitti Vuoden naissolisti -kategorian Emma-palkinnon.

Kultalevyjä myös 2000-luvulla

1990-luvulla hittikappaleita ei ilmestynyt enää samaan malliin kuin aiemmin, mutta Paula Koivuniemi sekä levytti että teki keikkoja aktiivisesti. Suuri osa vuosikymmenen kappaleista oli cover-versioita tunnetuista ulkomaisista kappaleista, kuten edelliselläkin vuosikymmenellä. Joukossa oli kuitenkin myös suomalaisia iskelmäkappaleita. Esimerkiksi vuonna 1991 julkaistun ”Täyttä elämää” -albumin kappaleista puolet on käännösiskelmiä. Vuosikymmenen puolivälin paikkeilta lähtien Paulan albumit ovat kuitenkin olleet lähes täysin suomalaista tuotantoa. Kova työ palkittiin vuonna 1996, kun hän sai erikois-Emman. 2000-luvun vaihtuessa ilmestyi usean naisartistin musiikkia sisältävä ”Leidit levyllä”, josta Paula Koivuniemi vastaanotti kultalevyn. Levyllä esiintyivät Paulan lisäksi Katri Helena, Lea Laven ja Marion Rung.

Paula julkaisi 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä levyjä, joista ”Yöperhonen” myi kultaa. Levyn hitiksi nousi ”Kuka pelkää Paulaa” -kappale. Samoihin aikoihin julkaistu ”Timantti” myi myös kultaa, ja pari vuotta myöhemmin julkaistu ”Nainen” nousi julkaisunsa jälkeen sijalle kuusi Suomen viralliselle top 40 -albumilistalle. Paula esiintyi vuosikymmenellä Suomen suurimmilla festivaaleilla, ja vuonna 2006 Paulan ura palkittiin muun muassa Iskelmä-Finlandia-palkinnolla. Vuonna 2010 julkaistiin ”Rakkaudesta”-albumi, joka myi kultalevyyn oikeuttavan määrän ilmestymiskuukautenaan. Vuonna 2011 Paula vaihtoi levy-yhtiötä AXR Musicista Warner Music Finlandiin, ja seuraava albumi julkaistiin 2012. Vuonna 2013 Paula Koivuniemi julkaisi ensimmäisen joululevynsä, ja vuonna 2014 hän oli mukana Vain Elämää -televisiosarjassa.

Paula Koivuniemen julkaisut

Paula Koivuniemi on julkaissut uransa aikana 26 albumia sekä 21 kokoelma-albumia. Hän on saanut albumeistaan 13 kultalevyä, yhden platinalevyn ja yhden tuplaplatinalevyn. Lisäksi tunnettujen naisartistien yhteisjulkaisu ”Leidit levyllä” myi kultaa. Ikisuositun laulajan julkaisuihin kuuluu myös Estradilla Paula Koivuniemi -DVD, joka on vuonna 2007 julkaistu konserttitaltiointi. DVD sisältää 23 kappaletta Paulan pitkän uran varrelta ja se on kuvattu vuonna 2006 Paula Koivuniemen 40-vuotisjuhlakiertueen päätöskonsertissa Tampere-talolla. DVD:llä ovat muun muassa sellaiset Paulan kestosuosikit kuin ”Perhonen”, ”Tummat silmät, ruskea tukka”, ”Kuka pelkää Paulaa” ja ”Aikuinen nainen”. Taltioinnilla kuullaan ja nähdään siis kappaleita aivan Paulan uran alusta 2000-luvulle saakka.

Paulalta on ilmestynyt myös omien albumiensa ja ”Leidit levyllä” -albumin lisäksi albumi nimeltään ”Vihdoinkin!” vuonna 2008. Albumi on julkaistu sekä CD:llä että DVD:llä ja se on Paula Koivuniemen, Kari Tapion, Jorma Kääriäisen ja Riku Niemi Orchestran julkaisu. ”Vihdoinkin!” oli vuonna 2008 järjestetty konserttikiertue. Kyseiset CD- ja DVD-albumit ovat taltiointi kiertueen Hartwall-areenan konsertista, ja ne myivät kultaa. Paula tulkitsee myös muiden artistien kappaleita Vain Elämää -televisiosarjasta tutulla CD-levyllä, joka julkaistiin vuonna 2014. Menestyksekkään musiikkiuransa lisäksi Paula Koivuniemi on toiminut ääninäyttelijänä. Paulan ääntä kuullaan muun muassa jo vuosikymmeniä televisiossa pyörineessä animaatiosarjassa ”Halinallet”.

Paula Koivuniemen yksityiselämä

Musiikki on kuulunut Paula Koivuniemen elämään jo ennen kuulimme hänestä. Paula Koivuniemi oli kiinnostunut musiikista jo lapsena. Paulan isä Mauri Koivuniemi oli suosittu tanssimuusikko Etelä-Pohjanmaalla, ja Paula oli isänsä mukana tämän tanssiorkesterin keikoilla. Vuonna 1965 Paula Koivuniemi matkusti Kanadaan sukulaistensa luo, jossa hän esiintyi muusikkosetiensä yhtyeiden laulusolistina. Samoihin aikoihin Paulan musiikkiura alkoi, kun hänen annettiin levyttää hitiksi noussut ”Perhonen”. Nykypäivään mennessä hän on ollut kahdesti naimisissa – Harri Lehden ja Hannu Hiltusen kanssa. Paula on seurustellut myös muun muassa kokoomuspoliitikko Ilkka Kanervan kanssa. Paulalla on myös poika Toni Lehti, joka on soittanut äitinsä yhtyeessä.